Covid-19-viruksesta levitetyn disinformaation monitasoisuus ja sen vaikutukset poliittiseen luottamukseen
Vaikka disinformaatio on ollut tiedostettu ilmiö jo pidempään, erityisesti sosiaalisen median aikakaudella sen syvyys ja kyky saavuttaa erilaisia ihmisryhmiä on saavuttanut uuden ulottuvuuden. Verkostomaisen viestinnän kasvaessa entisestään ja aiempaa kovemmalla tahdilla, tulee myös disinformaation monitasoisuuden hahmottamisesta sekä tämän aiheuttamien vaikutusten havainnoimisesta entistä tärkeämpää esimerkiksi suhteessa tällä hetkellä yhteiskuntaamme hallitsevaan koronapandemiaan.
Vaikka me ihmiset olemme kautta aikojen nähneet maailman eri tavoin ja tämän myötä myös pitäneet erilaisia tietoja joko totuutena tai valheena, on nykyaikana tieteellisesti tuotetun tiedon kohdalla vedetty melko tarkka raja sen välillä, millaista tietoa voidaan pitää validina totuutena ja mitä taas ihmisiä harhaanjohdattavana, valheellisena informaationa. Jälkimmäisenä esitetty informaation ilmentymä voidaan jakaa kahteen muotoon: misinformaatioon (tahattomasti levitetty tieto) ja disinformaatioon (tahallisesti levitetty tieto). Yhteiskunnallisesti erityisen suuren uhan luo näistä kahdesta jälkimmäinen, disinformaation koskiessa tiedostaen ja tahallisesti harhaanjohtavan tiedon levittämistä, pyrkimyksenään saavuttaa esimerkiksi poliittisten tai taloudellisten tarkoitusperien mukaisesti jokin asetettu tavoite.
Disinformaatiota voitaneen katsoa löytyvän melkeinpä mistä tahansa aiheesta aina pienistä arkisista kysymyksistä monimutkaisiin, koko maailmaa koskettaviin teemoihin ja samaan tapaan sitä voidaan myös nähdä syntyvän hyvin moninaisista lähteistä niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa, tavallisista kansalaisista aina valtiojohtoon saakka. Tämän lisäksi disinformaatio myös ottaa useita eri ilmentymismuotoja valeuutisista järjestelmällisiin salaliittoteorioihin saakka ja esiintyy myös hyvin erilaisten tarkoitusperien pohjalta näin myös omaten aina erilaisia tavoitteita: kuka pyrkii horjuttamaan uskoa esimerkiksi poliittisiin instituutioihin, kuka taas saavuttamaan jotakin henkilökohtaista etua tai vaikkapa hiljentämään tutkijoita sekä toimittajia.
Kun tämän hahmotelman disinformaation monitasoisesta luonteesta yhdistää vuosina 2020–2021 yhteiskuntiamme hallinneeseen ja myös mullistaneeseen koronapandemiaan sekä siitä levitettyyn valtavaan tiedon määrään, syntyy hyvin mielenkiintoinen tarkastelun kohde. Samaan aikaan kun covid-19-viruksesta syntyy paljon uutta, tieteellisesti validia tutkimustietoa, jonka pohjalta pandemiaa pyritään pala palalta nujertamaan, kehittyy myös valtava määrä disinformaatiota, joka osaltaan viivästyttää edellä esitetyn pyrkimyksen toteutumista. Huomioiden disinformaation lähteiden laajuuden, tarkoitusperien sekä ilmentymismuotojen moninaisuuden sekä tiedon kuluttajien monimuotoisuuden, ovat monet toimijat ympäri maailmaa kohdanneet haasteen: kuinka estää koronasta levitetyn disinformaation leviäminen niin, että pandemiasta voitaisiin yhteistoiminnan voimalla loppujen lopuksi selviytyä?
Disinformaation levittäminen ketjureaktion muodossa
Covid-19-viruksesta levitetyn disinformaation monitasoisuus ei tässä kohdin kuitenkaan ole ainoa siihen vastaavien toimijoiden haaste: myös disinformaation kyky tavoittaa ihmisiä tuo omat vaikeutensa tilanteeseen. Vaikka lähdekritiikkiä sekä tiedonhankinnan koulutusta on kasvavan tiedon ohessa korostettu, on silti monella tästä koulutuksesta ulkopuolella olevalla puutteita tietolähteiden luotettavuuden arvioinnissa.
Tutkimusten mukaan disinformaatio itsessään leviää esimerkiksi sosiaalisen median kanavassa Twitterissä kuusi kertaa nopeammin kuin tieto, joka on varmistettu tieteellisesti oikeaksi. Kun tämän tutkimustuloksen yhdistää siihen faktaan, että vuonna 2021 Twitterillä on 353 miljoonaa aktiivista kuukausittaista käyttäjää, voitanee disinformaation kyvyn tavoittaa valtava määrä ihmisiä hyvin nopeasti katsoa olevan omaa luokkaansa.Mikä sitten vaikuttaa siihen, että monitasoinen disinformaatio pääsee lopulta vaikuttamaan ja jopa muokkaamaan ihmisten mielenmaailmaa näin tehokkaasti? Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi kyseisten henkilöiden vaikeus hahmottaa mikä tieto on mahdollisesti oikeaa, mikä taas väärää nykymaailmaa hallitsevassa tiedon paljoudessa. Näin ollen he ovat osaltaan hyvin alttiita ympäröivälle ympäristölle, joka digitaalisen kehityksen mennessä eteenpäin yhä enemmän pyrkii huomioimaan, mitä ihmiset kuluttavat ja millaista tietoa millaisissa kanavissa erilaisille ihmisille kannattaa syöttää. Tämän pohjalta voitaneenkin melko ongelmitta nähdä, miksi esimerkiksi juuri disinformaatiota voidaan niin tiedostaen kuin myös tiedostomatta pyrkiä osoittamaan ympäristönsä vaikutuksille alttiina oleville henkilöille. Näiden kyseisten henkilöiden muodostaessa samanlaisten ajatusmaailmojen jakavien kanssa yhteenliittymiä, on disinformaation välittäjien helppo kohdistaa tiedotuksensa yhden henkilön kautta kokonaisille ryhmittymille. Juuri tämä sosiaalisen median käyttäjien tapa olla vuorovaikutuksessa muiden käyttäjien kanssa, jotka jakavat esimerkiksi saman poliittisen ideologian tai maailmankuvan muodostaen siten hajanaisia, mutta homogeenisia yhteisöjä, edistää disinformaation tavoittavuutta huomattavasti. Viestinnän tutkimuksessa tällaisista yhteisöistä onkin vakiintunut termi sosiaalinen kupla tai kaikukammio, joissa yhteisöjen jäsenet kaikuvat toistensa näkemyksiä vahvistaen olemassa olevia näkökulmia.Edellä esitetyn kautta voidaan nähdä syntyvän tietynlainen ketjureaktio, jossa disinformaatiota sen monitasoisuus tiedostaen, voidaan yhden ihmisen kautta levittää hänen kanssaan samankaltaisesti ajattelevan ryhmän pariin ja heidän kauttaan taas uusille ihmisille ja niin edelleen. Kun tämän yhdistää disinformaation kykyyn levittäytyä validia tietoa huomattavasti nopeammin ihmisten käsiin sekä myös sosiaalisen median tarjoamat lukemattomat alustat jatkuvasti kasvavan tiedon määrän levitykselle, on sen kitkeminen muodostautunut entistä merkittäväksi haasteeksi koko yhteiskunnallemme.
Poliittinen luottamus pandemiassa
Freedom online coalition -järjestön julkilausuman mukaan disinformaatio voi myös tietyn poliittisen tarkoitusperän kautta heikentää kansalaisten luottamusta demokraattisiin prosesseihin ja instituutioihin ja näin vaikuttaa suuresti yhteiskunnan toimintakykyyn.
Disinformaation kohtaaminen ja/tai kuluttaminen tietystä aiheesta voi vähentää halukkuutta osallistua niin sanottuihin yhteisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin ja tekoihin. Esimerkiksi, alttius rokotevastaiselle tiedolle vähentää todennäköisesti rokotteen ottoa ja vastaavasti alttius ilmastonmuutoksen vastaiselle tiedolle vähentää ympäristömyönteistä käytöstä. Tässä kontekstissa covid-19-viruksesta levitettyyn disinformaatioon uskominen heikentää ihmisten luottamusta hallitukseen ja muihin viranomaisiin sekä pro-sosiaalisiin asenteisiin ja käyttäytymiseen. Disinformaation leviäminen myös hukuttaa alleen uskottavia lähteitä ja johtaa taas kysymykseen; mihin uskaltaa uskoa ja mihin ei? Puutteellinen tai vääränlaisen tiedon omaaminen voi lopulta johtaa viruksen tehottomampaan lieventämiseen sekä sen laajempaan leviämiseen.
Tieteellisen konsensuksen ja yleisön välisen yhteyden katkaiseminen muun muassa rokoteturvallisuudesta, maapallon muodosta tai ilmastonmuutoksesta on ollut olemassa jo useita vuosia. Keskustelun keskiöön on noussut yhä enemmän, miten tunnetasolla koemme asiat. Argumenttien todenperäisyydellä ei ole väliä, kun ne esitetään tarpeeksi uskottavasti puhujan narratiiviin sopivaksi ja tietylle kohdeyleisölle, jonka kanssa puhuja pyrkii kannattelemaan suhdetta yleisön jo olemassa oleviin mielipiteisiin ja tunnepitoisuuksiin vedoten. Kun argumenteista koostuva narratiivi saa tukevan pohjan, sen kannattajat hoitavat itsestään tosiasioiden suodatuksen omissa sosiaalisissa kuplissaan. Pandemian aikana ihmiset ovat etsineet paljon tietoa virukseen liittyen internetistä ja mediasta. Valtaväestö on hyvässä uskossa ottanut löytämänsä tiedon, joka on olennaisin omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen ja johon on voinut sekoittua vääränlaista tietoa, ja käyttänyt sitä näin oman tulkintansa pandemiasta muotoilemiseen.
Mutta entä jos poliittinen johto itse levittää harhaanjohtavaa tietoa tai vähättelee covid-19-viruksen vakavuutta? Vahvistaako se edelleen kansalaisten poliittista luottamusta? Esimerkiksi Yhdysvalloissa entinen presidentti Donald Trump vertasi virusta tavalliseen flunssaan ja ehdotti hoitokeinoiksi mm. UV-valon käyttöä ja jopa desifiointiaineen injektoimista. Konservatiivisen median juontajat sekä kommentaattorit ovat myös läpi pandemian kyseenalaistaneet niin viruksen vakavuutta, kuin sen ehkäisyyn tarvittavia toimenpiteitä esim. maskien käyttöä. Tutkimukset ovat osoittaneet aiempien epidemioiden kanssa, että kun yhden puolueen johtajat eivät hyväksyneet terveysviranomaisten suosituksia uhan torjumiseksi, julkinen vastaus jakautui puolueittain. Käsitykset riskeistä voivat myös vaihdella konservatiivisen tai liberaalin puolueellisuuden mukaan.
Trumpin kaltaisten johtohahmojen kannattajien luottamus häneen ja heidän edustamiensa ryhmiä kohtaan ei todennäköisesti ole laskenut pandemian aikana. Päinvastoin väittäisimme, että tämä luottamus on vahvistunut, koska ihmisillä on taipumusta etsiä ja hyväksyä informaatiota, joka tukee heidän tämänhetkisiä uskomuksiansa, sekä sivuuttaa tiedot, jotka ovat ristiriidassa heidän olemassa olevien vahvojen näkemysten kanssa.
Disinformaation havainnoinnin tärkeys
Koronapandemia on osoittanut, että disinformaation torjumisesta on tullut yhtä tärkeää kuin terveydenhuollon työntekijöille tarvittavien lääkinnällisten laitteiden ja tarvikkeiden varmistaminen. Koska disinformaation vaikutus perinteisessä mediassa, mutta etenkin sosiaalisen median alustoilla, saavuttavat laajan yleisön, tulee sen torjuntaa myös priorisoida.
Amanda Laurikainen
Kirjoittaja on politiikan tutkimuksen opiskelija, jonka opinnot ovat suuntautumassa kansainväliseen politiikkaan. Mielenkiinnon kohteina ovat mm. turvallisuuskysymykset sekä post-truth aikakauden poliittinen luottamus.
Maria Kekkonen
Kirjoittaja on toisen vuoden politiikan tutkimuksen opiskelija, jonka opinnot ovat suuntautumassa valtio-oppiin. Erityisiä mielenkiinnon kohteita poliittinen viestintä sekä kansalaisten osallisuus yhteiskunnassa.
Finnish 
English