Teknologia mullistaa ihmisen suhdetta muuhun eläinkuntaan – onko ihmiskunta valmis?

Kirjoittanut: Nina Suonamo

Ihmisen suhde muunlajisiin eläimiin muuttuu samalla, kun teknologia kehittyy ennennäkemättömin harppauksin. Teknologiainnovaatioiden tarkoitusperät voivat olla hyviä, mutta silti vahvistaa valtahierarkioita ihmisen ja ympäröivän eläinkunnan välillä. Yhteiselo voi kuitenkin onnistua, jos huomio käännetään ihmiskeskeisyydestä eläinten näkökulmaan, Nina Suonamo argumentoi esseessään.

Teknologian kehitys on muuttanut maailmanpolitiikkaa, sillä se toimii yhtenä aikamme keskeisinä geopoliittisen ja taloudellisen kilpailun välineinä. Teknologian voitokkuuden mittariksi tuntuu edelleen kulminoituvan avaruuden valloitus, kuten suurvallat Yhdysvallat ja Kiina antavat teknologiajuoksussaan olettaa. Tämä antaa osittain kaikuja kylmän sodan “Tähtien sota” -hankkeeseen, jossa Yhdysvallat kamppaili avaruuden valloituksesta Neuvostoliiton kanssa – sama vanha tavoite, uusi parivaljakko. 

Avaruus on aina kiinnostanut ihmistä, mutta lähempänäkin on toistaiseksi elinkelpoinen planeetta. Kuten eläinten käyttäytymisen tutkija Frans de Waal toteaa, elämme mitä ihmeellisimmillä ominaisuuksilla varustetun eläinkunnan ympäröimänä, mutta emme ole välttämättä tarpeeksi älykkäitä tunnistamaan tai arvostamaan sitä. 

Ihminen on valjastanut teknologiaa käyttöönsä ennennäkemättömällä mittakaavalla. Tällä on käänteentekeviä vaikutuksia myös muunlajisille eläimille. Muunlajisilla eläimillä tarkoitetaan kriittisessä tutkimuksessa eläinkunnan eläimiä ihmistä lukuun ottamatta. 

Teknologiakeskustelu pyörii usein ihmisen saavutusten ympärillä. Teknologiakehitystä olisi kuitenkin syytä tarkastella antroposentrisen eli ihmiskeskeisen lähestymistavan sijasta siten, että keskustelussa otetaan huomioon koko eläinkunta. Kun valjastamme käyttöön uusia teknologioita, emme ole eläinkunnan ainoita, joita muutokset koskettavat. Kun ilmastonmuutokseen liittyvät keikahduspisteet alkavat ylittyä, ihmiskunnan riippuvaisuus ekosysteemeistä korostuu. 

Uusissa teknologioissa tulee huomioida eläinkunnan oikeudet ja tarpeet

Filosofi Ludwig Wittgenstein kirjoitti jo 1900-luvun alkupuolella, että muuhun eläinkuntaan tulee suhtautua moraalisesti riippumatta siitä, millaisia kykyjä ne ihmisen kanssa jakavat tai eivät jaa. Wittgensteinin filosofia toimii hyvänä lähtökohtana puhuttaessa siitä, miten teknologisia innovaatioita tulisi tulevaisuudessa kehittää. Eläinkunnan tarpeet tulisi huomioida, kun innovaatioita otetaan enenevissä määrin käyttöön tai niiden tarpeellisuutta edes lähtökohtaisesti puntaroidaan.

Esimerkiksi maataloudessa sairauksia voidaan nykyaikana tunnistaa eläinlääkärin sijasta käyttämällä robotiikkaa. Tämä voi kuitenkin vieraannuttaa ihmiset muunlajisista eläimistä, mikäli teknologian käyttöönotto nojaa vain ihmisten omiin intresseihin, kuten tehokkuuteen. Terapia- tai avustustyössä sekä eläintarhoissa käyttöön on puolestaan otettu sosiaalisia eläinrobotteja. Robottien käyttöönotto osoittaa osaltaan, että olemme ymmärtäneet, miten tärkeitä eläimet ovat ihmisenkin hyvinvoinnille.

Vastaavanlaiset innovaatiot voivat auttaa parantamaan luonnonvaraisten eläinten asemaa ja ehkäistä väärinkäytöksiä, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Riskinä on, että eläinten yksilöllisyys ja monimuotoisuus ulkonäön ja käyttäytymisen osalta muutetaan standardiksi, mikä vaikuttaa ymmärrykseemme muunlajisten eläinten yksilöllisyydestä ja monimuotoisuudesta. Innovaatiot voivat myös ylläpitää olemassaolevia valtarakenteita, kun ne eivät tunnista muunlajisten eläinten ihmisestä riippumattomia tarpeita. 

Huoltosuhteen heiketessä ja väestön ikääntyessä avustajaeläinten ja sosiaalisten robottieläinten hyödyntäminen ikäihmisten parissa lisääntyy. Tämä voi resurssien puutteessa johtaa muunlajisten eläinten ennenaikaiseen lopettamiseen tai painottaa yhteiskunnan sijasta enemmän yksilönvastuuta hyvän elämän mahdollistamisessa.

Eläinten kommunikaatiota pyritään ymmärtämään ihmiskeskeisesti

Muunlajisten eläinten ajattelua tenttaa eräänlainen Turingin testi, joka koneiden sijasta ottaa suurennuslasinsa alle eläimet. Turingin testi on matemaatikko ja tutkija Alan Turingin esittämä hypoteesi siitä, voivatko koneet osoittaa ihmisenkaltaista älykkyyttä. Pyrkimys ratkaista eläinten ajattelun ”koodi” voi kuitenkin osoittautua eläinkunnalle haitalliseksi, kun se tehdään ihmiskeskeisesti.

Tekoälyn povataan voivan kääntää muunlajisten eläinten kommunikaatiota ihmisille tunnistamalla kaavoja. Ihmisten tapaan muunlajiset eläimet tuottavat moninaista dataa, kuten ääniä, kehonilmeitä ja feromoneja eli kemiallisia viestiaineita, jotka vaikuttavat muun muassa käyttäytymiseen ja hormonitoimintaan. 

Eläinten viestintädataa analysoimaan on perustettu esimerkiksi yhdysvaltalaislähtöinen Earth Species Project, joka on omistautunut ratkomaan muunlajisten eläinten viestinnän ymmärtämiseen liittyviä perusongelmia tekoälyn keinoin. Tavoitteeksi se mainitsee muunlajisten eläinten kielen tulkinnan ja jopa kaksisuuntaisen viestinnän. 

Muunlajisten viestinnän ”koodin” murtamisesta on tullut päämäärä, jossa on pelissä rahaa esimerkiksi yliopistojen ja säätiöiden pussista. Jaetun kielen on tulkittu olevan ensisijainen tapa, jolla ihmiset pystyvät ymmärtämään muunlajisten kokemuksia ja lisäämään empatiaansa niitä kohtaan. 

Mikäli kääntäminen onnistuisi edes jotenkin, on kuitenkin riskinä, että eläimille vahingolliset toimijat saisivat käsiinsä kyseisiä teknologioita, jolloin niitä voitaisiin auttamisen sijasta käyttää päinvastaiseen tarkoitukseen, kuten salametsästykseen. Lisäksi on syytä pohtia, osaammeko tulkita muunlajisten eläinten kommunikaatiota tarpeeksi syvällisesti ymmärtääksemme niiden todelliset tarkoitusperät ja ajatusmallit.

Tavoite muunlajisten eläinten kommunikaation ymmärtämisestä rakentuu yleisesti ottaen hataralle perustalle, sillä muunlajiset eläimet eivät välttämättä kommunikoi tavoilla, jotka olisivat ihmiselle ymmärrettäviä tai yhteensopivia. Onkin syytä kysyä, miksi tarkastelemme eläinkuntaa omista lähtökohdistamme käsin, emmekä tunnista muunlajisten eläinten omia ominaisuuksia? 

Kuten de Waal painottaa, ei ole selvää, miten ainutlaatuinen oma kognitiomme on verrattuna esimerkiksi mustekalan kahdeksaan itsenäisesti liikkuvaan lonkeroon, jolla jokaisella on oma hermosto. Muunlajisten kommunikaatiota tulkitessamme emme siis havainnoi luontoa itseään, vaan luontoa alistettuna omille ihmislähtöisille oletuksillemme. 

Katse tulee kääntää ihmisestä koko eläinkuntaan

Teknologian kehityksen ja eläinkunnan väliseen ristiriitaan vastatakseen ihmisen tulisi kiinnittää huomio muunlajisten eläinten näkökulmaan, niin sanottuun Umweltiin. Näin on kehottanut eläinten käyttäytymisen tutkija Jakob von Uexküll. Saksaksi ympäröivää maailmaa tarkoittavalla Umweltilla viitataan eliöiden subjektiiviseen maailmaan, joka ei aina ole ihmisille ymmärrettävä tai tiedostettu.

Viime kädessä on tärkeää kurottaa ihmisen itseriittoisuuden ohi ja eroavaisuuksien sijaan kallistua kohti koko eläinkunnan yhteneväisyyksiä. Tutkimukset osoittavat, etteivät ihmiset ja muunlajiset eläimet aina poikkea pohjimmiltaan toisistaan kovinkaan paljon. Sekä ihmiskunnasta että muunlajisten eläinten piiristä löytyy valtaliittoumia (politiikkaa), tapojen leviämistä (kulttuureita) sekä empatian ja reiluuden kokemuksia (moraali). 

Kognitiivisen kehityksen uranuurtaja Jean Piaget on osoittanut ajattelun kielestä riippumattomaksi. Kun pohdimme teknologista kehitystä sekä ihmisen ja muunlajisten eläinten osaa, näyttäisi yhteisöjä koossa pitäväksi voimaksi ja eloonjäännin kannalta olennaisimmaksi tekijäksi osoittautuvan empatia eli toisen asemaan asettuminen. Kuten de Waal toteaa, ei todellinen myötätunto kuitenkaan ole itsekeskeistä vaan toisiin suuntautunutta. Avaimet ihmisen ja muunlajisten eläinten suhteen muutokseen ovat käsissämme.

Tekstissä on käytetty lähteenä Frans de Waalin kirjaa Olemmeko riittävän älykkäät tunnistamaan, kuinka älykkäitä eläimet ovat? sekä Tuomas Räisäsen ja Nora Schuurmanin toimittamaa kirjaa Kanssakulkijat – Monilajisten kohtaamisten jäljillä.

Kuvitus: Iida Patjas
Tekstin editointi: Enni Levanen