Miksi kehitysapu jää kovan voimapolitiikan jalkoihin?

Kirjoittanut: Tiina Matilainen

Monet maat leikkaavat kehitysavusta samalla, kun kova voimapolitiikka nostaa maailmalla päätään. Globaalin etelän unohtaminen voi kuitenkin olla turvallisuusriski. 

Kehitysavusta leikataan nyt rankalla kädellä paitsi Suomessa, myös muualla maailmassa. Syynä on ollut esimerkiksi se, että johtajat ovat halunneet suitsia kehityspolitiikkaa itselleen mieluisammaksi ja kohdistaa siihen käytettyjä varoja muualle.

Suomessa Petteri Orpon hallitus on leikannut kehitysapuun käytettäviä määrärahoja. Viimeksi hallituksen puoliväliriihessä ilmoitettiin kehitysapuun kohdistuvista 50 miljoonan euron lisäleikkauksista. 

Tulevina vuosina kehitysyhteistyön keskiössä ovat Suomelle tärkeät kumppanimaat, joiden kanssa pyritään rakentamaan molemminpuoliseen hyötyyn perustuvia suhteita. Kehitysyhteistyössä Suomi haluaa panostaa omiin vahvuusalueisiina, kuten naisten ja tyttöjen oikeuksien kohentamiseen.    

Tammikuussa, virkakautensa aluksi, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jäädytti Yhdysvaltojen kehitysavun USAID:n rahoituksen 90 päiväksi. Trump halusi varmistaa, että kehitysapu olisi linjassa hänen hallintonsa tavoitteiden kanssa.

Yhdysvallat on merkittävä kehitysavun rahoittaja, joten jäädytys vaikutti katastrofaalisella tavalla jopa joidenkin suomalaisten kehitysapujärjestöjen toimintaan.

Samaan aikaan myös monet suuret Euroopan maat, kuten Saksa, Ranska ja Italia, ovat päättäneet leikata omista kehitysyhteistyömäärärahoistaan. OECD:n alustavien tietojen mukaan kehitysyhteistyöhön käytettävät määrärahat laskivat globaalisti jopa 7,1 prosenttia vuonna 2024. 

YK:n tavoite on, että valtiot käyttäisivät 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan kehitysapuun – tähän tavoitteeseen ylsi vain muutama maa. Suomi puolestaan ei ole 2000-luvulla yltänyt  tavoitteeseen kertaakaan. Tänä vuonna kehitysyhteistyöhön on budjetoitu Suomessa vain 0,36 prosenttia bruttokansantuotteesta. 

Kehitysyhteistyön on tarkoitus tavalla tai toisella vakauttaa kehitysapua saavia yhteiskuntia. Onko käsityksemme kriisien ratkaisemisesta muuttunut? 

Kehityspolitiikkaa voi pitää yhtenä valtioiden harjoittaman “pehmeän vallan” muotona. Kehitysapua jaetaankin yleensä jossain määrin avun antajan poliittisten intressien mukaisesti. Juuri tällaisista avunantajien itsekkäistä tavoitteista kehitysapujärjestelmää onkin kritisoitu. 

Kehityspolitiikkaan käytettävät rahasummat kertovat osaltaan myös siitä, millaisessa arvossa pehmeän vallan keinoja kansainvälisten suhteiden hoidossa ylipäätään pidetään. Globaalin kehityksen tutkija Eija Ranta kirjoittaa Politiikasta-julkaisussa, että kehitysapuun kohdistuvia leikkauksia voidaan pitää merkkinä pehmeän vallan hiipumisesta.

Historiallisesti Suomen osallistuminen ylikansallisten järjestöjen toimintaan, esimerkiksi kehitysavun ja rauhanturvaoperaatioiden kautta, on ollut tärkeä väylä parantaa omaa ulkopoliittista asemaa. Esimerkiksi kylmän sodan aikaan YK:n toimintaan tiiviisti osallistuminen antoi vahvistusta Suomen puolueettomuudelle. Kehitysyhteistyö on siis osaltaan myös maakuvapolitiikkaa. 

Nyt pehmeän vallan sijaan kova voimapolitiikka ja tarve panostaa kahdenvälisiin suhteisiin korostuvat kansainvälisissä suhteissa. Euroopan mailla, Suomi mukaan lukien, on tällä hetkellä kova paine kasvattaa puolustusmenoja. Vastikään Naton huippukokouksessa jäsenmaiden johtajat sitoutuivat nostamaan puolustusmenot viiteen prosenttiin BKT:sta.

Hiljattain Suomessa vieraillut YK:n hätäavun koordinaattori Tom Fletcher korosti Ylen haastattelussa, että pulaa on nimenomaan akuutin humanitaarisen avun rahoittamisessa, kun Euroopan maiden huomio siirtyy oman puolustuksensa parantamiseen. YK:n tämän vuoden rahoituksesta on koossa vasta 10 prosenttia, sillä YK:n jäsenmaat “pihtaavat” rahojaan. 

Rahoituksen vähentäminen kaukana olevien ongelmien ratkaisemisesta esitetään usein yksinkertaisena vastauksena oman maan taloushuoliin. Populistiseen  retoriikkaan, jonka mukaan oman maan ongelmat tulisi ratkaista ensin ennen kuin autetaan muita, sopii hyvin kehitysavun leikkaamisen puolustaminen. 

Suomessa muun muassa hallituspuolue perussuomalaiset on pitänyt kehitysavun leikkaamista esillä. Myös muualla Euroopassa oikeistopopulistisen puolueiden kannattamat niin sanotut “kovat arvot” ovat saaneet viime vuosina kannatusta. 

Kun Suomi haluaa profiloitua kyvykkäänä turvallisuuspolitiikan toimijana ja samalla viestiä kotimaassa vastuullisesta julkisen talouden hoitamisesta, on kehitysapu helppo leikkauskohde. Samalla kilpailukyvyn vahvistaminen koetaan tärkeäksi epävarmassa kauppapoliittisessa tilanteessa.

Tämä näkyy myös valtionjohdon viestinnässä, jossa kehitysyhteistyön ja viennin edistämisen tavoitteet ovat hämärtyneet ja sekoittuneet. Samalla kun kehitysavun rahoituksen leikkauksia perustellaan Suomen julkisen talouden heikolla tilalla, pyritään kehitysyhteistyötä valjastamaan myös ulkomaankaupan edistämiseen. 

Hallituksen kehitysyhteistyön selonteon mukaan humanitaarisen avun leikkaamista ja panostamista kehitysyhteistyön molemminpuoliseen hyötyyn perustellaan myös tarpeella uudistaa kehitysyhteistyön perinteistä roolijakoa avunsaajiin ja avunantajiin. 

Läntisten maiden, kuten Suomen, vaikutusvallan ja monenkeskisen yhteistyön kannalta olisi toki suotavaa, että kumppanuudet globaalin etelän maiden kanssa perustuisivat tasapuolisille toimijuudelle.  Kauppasuhteisiin nojaavin kumppanuuksien rakentamisen ei kuitenkaan tulisi ajaa kehitysavun muiden tavoitteiden ylitse.

Samalla kun Yhdysvallat, Eurooppa ja Suomi leikkaavat omasta kehitysavustaan, avautuu globaalin etelän maille mahdollisuus vahvistaa kumppanuuksia muihin maihin, kuten Kiinan ja Venäjään. Se ei varmasti ole Suomen tai lännen mieleen. 

Epävarmassa maailmanpoliittisessa tilanteessa olisikin tärkeää, että monenkeskisen yhteistyön lisäksi varakkaammat maat pitäisivät kiinni myös kehitysyhteistyöstä.

Kuvitus: Venla Vehkakoski
Tekstin editointi: Vilma Tyrylahti