Pallo ja politiikka ne yhteen soppii – urheilu osana kansainvälistä politiikkaa

Urheilun ja politiikan suhde on herättänyt keskustelua poliittisten protestien vallatessa urheilun palstatilan. Kansainvälinen politiikka ja urheilu ovat kuitenkin kulkeneet käsi kädessä läpi historian.

En suostu edes kirjoittamaan sitä kulunutta fraasia urheilun ja politiikan suhteesta tähän tekstiin, sillä olettamus urheilun de-politisoitumisesta siirtyy urheilumaailman retoriikassa sukupolvelta toiselle. Paljon on ollut puhetta ja porua urheilun muuttumisesta politiikaksi: jalkapallon MM-kilpailujen järjestysoikeudet menivät kyseenalaisen äänestyksen jälkeen ihmisoikeuksia rikkoville valtioille, Valko-Venäjällä pelataan jääkiekkoa kuin mitään ei protestien täyttämillä kaduilla tapahtuisikaan ja eri lajien pelaajat polvistuivat ottelun alussa osoittamaan tukensa yhdysvaltalaiselle Black Lives Matter -liikkeelle. Mutta onko mikään oikeastaan muuttunut?

Protestit ja boikotit ovat olleet osa kansainvälistä urheilua läpi sen historian tuoden esiin epäkohtia urheilijoiden kotimaassa, tapahtuman järjestävässä valtiossa tai kansainvälisessä politiikassa. Urheilun parissa poliittisia protesteja on kartettu kieltämällä ne säännöissä (esimerkiksi kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ohjeistaa näin), mutta kieltäminen ei ole estänyt urheilijoita ottamasta kantaa. Urheilijoiden toiminta osoittaa inhimillisellä tavalla urheilun olevan erottamaton osa yhteiskuntaa.

Arvokilpailujen boikotointi tarjoaa myös valtioille keinon diplomatiaan ja vahvan viestin välittämiseen, viimeisimpänä esimerkkinä Englannin kuninkaallisten ja poliittisen eliitin boikotti Venäjän vuoden 2018 jalkapallon MM-kilpailuissa, jolloin valtioiden väliset suhteet olivat tulen arat.

Levermore & Budd (2004) sanoittavat hyvin, että urheilu on kansainvälisen järjestelmän dynamiikan ja toiminnan keskiössä aivan kuten taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset prosessit ovat. Urheilu on osa kokonaisuutta, ei niinkään erillinen väylä tarkastella kansainvälisiä suhteita. Näkökulma korostuu keskinäisriippuvuuksien maailmassa, jossa eri toimijat ovat sidoksissa toisiinsa ja ulkopolitiikka vaatii yhä monipuolisemman keinovalikoiman.

Urheilun megatapahtumat ja urheiludiplomatia kansainvälisessä politiikassa

Kiinnostus urheilun rooliin on kasvanut erityisesti 2010-luvulla myös kansainvälisten suhteiden tutkimuksen kentällä ja osittain taustalla on teoreettinen kehitys. Pehmeän vallan keinovalikoimaksi ymmärretyt keinot tukevat paremmin käsitystä urheilusta ulkopoliittisena välineenä kuin sotilaallisiin resursseihin rakentuvat teoriat ja osittain siksi urheilun megatapahtumat, esimerkiksi olympialaiset ja jalkapallon MM-kilpailut, painottuvat kansainvälisten suhteiden urheiluun keskittyvissä tutkimuksessa. Megatapahtuman järjestävä valtio hyötyy tapahtumasta eniten saadessaan tilaisuuden olla koko maailman huomion keskipisteenä ja näin urheilusta muodostuu merkittävä ulkopolitiikan väline, mitä valtio voi käyttää valtapyrkimyksissään. Urheilun liittäminen osaksi kulttuuria antaa sille painoarvoa, joka vahvistaa sen merkitystä pehmeän vallan keinona.

Toinen merkittävä urheiluun liittyvä kansainvälisen politiikan tutkimuskohde on diplomatia. Urheiludiplomatian haasteet valtiokeskeisen diplomatian muotona syntyvät virallisten lähteiden puutteesta, koska hallitusten väliset dokumentit ovat usein salattuja vuosikymmeniksi. Tutkimus perustuu pitkälti julkisiin ja vahvoihin toisen käden lähteisiin sekä median tuottamaan aineistoon. Postlethwaite & Grix (2016) esittävät, että myös terminologia aiheuttaa omat vivahteensa ja käsitteet urheilu diplomatiana ja urheilun diplomatia tulisi erottaa toisistaan.

Ensimmäisellä viitataan urheilijoiden ja kaikkien urheilun parissa toimivien henkilöiden edistämään diplomaattiseen viestin välitykseen. Esimerkiksi Kiina ja Yhdysvallat liennyttivät suhteitaan 1970-luvun alussa pöytätennisotteluiden avulla, joka sai nimen ”Ping Pong diplomatia”. Urheilun diplomatialla taas viitataan tarkoituksenmukaiseen urheilun hyödyntämiseen valtioiden välisessä diplomatiassa, kuten Bosnia-Hertsegovinan hallitus käytti kansainvälistä olympiakomiteaa (KOK) osana strategiaansa saadakseen kansainvälisen tunnustuksen ja sitä kautta vauhtia laajemman kansainvälisen yhteisön tunnustuksen saamiseen.

Antiikin Kreikassa urheilu liittyi läheisesti sodankäyntiin ja uskontoon, mutta myöhemmin siitä tuli myös keino erottautua toisista. Toiseuden narratiivi on edelleen osa urheilua ja erityisen hyvin se näkyy maajoukkueurheilussa, jossa kansallisvaltioiden olemassaoloa vahvistetaan ja keinotekoista jaottelua ihmisten kesken muodostetaan kansallisuuksien ja kansallisvaltioiden tunnuksien perusteella. Roger Levermoren (2004) mukaan erityisesti urheilujournalismi vahvistaa ajatusta osittain liiankin annetusta kansainvälisestä järjestelmästä, joka muodostuu toisiaan vastaan kilpailevista valtioista. Valtiot ja kansat erotellaan homogeenisinä siten, että elämäntavan jakaminen näyttäytyy muita mahdollisia identiteettejä arvokkaampana.

Siksi urheilu ja sitä tukeva narratiivi toiseudesta, me vastaan te -asetelmasta, on tehokas keino nationalistisessa kansallisvaltion rakentamisessa ja yhteisön luomisessa. Narratiivia parhaimmillaan toteuttivat myös suomalaiset urheilijat Tukholman olympialaisissa vuonna 1912. Tuolloin Venäjän joukkueen perässä marssinut suomalaisurheilijoiden joukko erottautui virallisesta ryhmästään ja kantoi pahvipalalle kirjoitettua Finland-kylttiä. Hannes Kolehmainen juoksi kolme kultamitalia, mutta mikä kilpailuista jäi parhaiten mieleen? Suomi juostiin maailmankartalle.

Merkittävää on myös urheilun kyky herättää tunteita ja maajoukkueurheiluissa tätä on helppo hyödyntää (kuvitellun) yhteisön rakentamisessa. Ainutlaatuinen ominaisuus saa myös massat liikkumaan paikasta toiseen ja usein myös sellaisiin kohteisiin, jonne fanit tai sponsorit eivät välttämättä muuten matkaisi. Esimerkiksi jalkapallon MM-kilpailut järjestävän maan epäkohdat, kuten ihmisoikeusrikkomukset ja korruptio, jäävät usein spektaakkelin varjoon. Tunteisiin perustuva vaikuttavuus on urheilun mahdollistaman vallan monikäyttöisyyden salaisuus.

Muuttuva maailma, muuttuva urheilu

Kansainvälisessä politiikassa valtiot ovat tärkeimpiä toimijoita, mutta onko valtiokeskeisyys edelleen urheilun ja kansainvälisen politiikan merkittävin suuntaus? Mielenkiintoisia ilmiöitä muodostuu muun muassa globalisaatiota seuranneesta yksilöiden merkityksen kasvusta ja esimerkiksi suhteesta kansallisvaltioihin; jos yksittäinen urheilija tai joukkue kiinnostaa edustamaansa valtiota enemmän, mikä on valtion rooli tulevaisuuden maajoukkueurheilussa? Miten kannattajaryhmien assosioituminen yksilöihin tai joukkueeseen vaikuttaa valtioiden kykyyn hyödyntää kansallistunnetta omissa tarkoitusperissään? Miten vallan diffuusio valtioilta kansainvälisille urheiluorganisaatioille vaikuttaa MM-kilpailuihin tai olympialasiin? Miten globalisoitunut seurajoukkueurheilu vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan? Vaihtoehtoja on lukuisia.

Itsessään urheilun poliittisuus on mielenkiintoinen tutkimusaihe ja siihen linkittyy useita eri tutkimusmahdollisuuksia. Kansallisvaltiot osaavat ottaa ilon irti urheilun tarjoamista hyödyistä, mutta kansainvälisten suhteiden tutkimukselle on tarjolla muutakin. On mielestäni myös tieteenalan ylimielisyyttä, jos se ei halua tunnistaa valtapyrkimyksiä ja kansainvälisen politiikan rakenteita sellaisesta todellisuudesta, missä valtiot operoivat yhtä tehokkaasti kuin kovan politiikan peliareenoilla. Urheilu mahdollistaa muiden kuin valtioiden välisen (esimerkiksi kansainvälisten urheiluorganisaatioiden) politiikan tutkimuksen, mikä osaltaan rikastuttaa ymmärrystä eri tason toimijoiden mahdollisuuksista vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan. Urheilu ei ole yhteiskunnasta ja politiikasta erillinen ilmiö, vaikka se on onnistunut brändäämään itsensä sellaiseksi. Näin ollen se kätkee rakenteisiinsa merkittävää vallankäyttöä tarjoten samalla runsaasti mahdollisuuksia tutkimukselle: tarvitsemme urheilua hahmottaaksemme ympärillämme toimivaa maailmaa entistä paremmin.

Anniina Iivarinen

Jalkapalloromantikko ja tutkintotodistusta vaille valmis YTM. Kirjoittaja keskittyi gradussaan urheiludiplomatiaan vuoden 2018 jalkapallon MM-kilpailuissa.