ANALYYSI: Korona pohjoismaisen yhteiskunnallisen turvallisuuden haastajana

Turvallisuuspolitiikassa päätään nostava yhteiskunnallisen turvallisuuden ajatus on saanut jalansijaa myös Pohjoismaissa, missä erityisesti Suomi ja Ruotsi ovat päässeet testaamaan strategioidensa toimivuutta koronan seurauksena. Yhteiskunnallinen turvallisuus näyttäytyy kuitenkin kontekstista riippuen eri tavoin kätkien alleen vaihtelevia painotuksia ja lähestymistapoja.

2010-luvulla turvallisuuspolitikan kentälle on syntynyt omaleimainen “pohjoismainen” tapa vastata yhteiskunnan turvallisuusuhkiin. Edellistä tapaa kutsutaan alan kirjallisuudessa usein yhteiskunnalliseksi turvallisuudeksi (Societal Security). Termillä on monia yhteneviä konnotaatioita mm. kriisijohtamisen, amerikkalaisen Homeland Securityn sekä resilienssin kanssa. Sekä Suomen että Ruotsin voidaan nähdä hyödyntävän yhteiskunnallisen turvallisuuden periaatteita.

Yhteiskunnallisen turvallisuuden toteuttamisessa on eroja maiden välillä. Tekstissä pohditaan, ovatko erityisesti Suomi ja Ruotsi onnistuneet varautumaan uudenlaiseen kriisiin vai onko maiden toiminta ollut enemmän ad hoc-tyyppistä lennossa improvisointia. Teksti osoittaa myös, yhteiskunnallisen turvallisuuden kehitys on ollut omaleimaista kummassakin maassa.

Suomen ja Ruotsin yhteiskunnallinen turvallisuus – paljon samankaltaisuutta, mutta silti omaleimaisia

Yhteiskunnallisessa turvallisuudessa yhteisö pyrkii suojelemaan tärkeämpiä arvojaan ja käytänteitään toimintansa takaamiseksi, säilyttäen samalla yhteisöllisen identiteettinsä. Esimerkiksi Ruotsissa yhteiskunnallinen turvallisuus on juurtunut selkeämmin maan strategioihin. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kirjoittaa Ruotsin (2017) kansallisen turvallisuusstrategian saatteessaan, miten strategia asettaa ensimmäistä kertaa maan historiassa laajan turvallisuuskäsityksen mukaisen valmiuden vartioida Ruotsin kollektiivisia etuja ulko- ja sisäpolitiikassa. Sen sijaan Suomessa yhteiskunnallisen turvallisuuden käsite on korvattu kokonaisturvallisuuden mallilla, joka sisältää yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen. Kokonaisvaltainen turvallisuus tarjoaa siten Suomelle sekä teoreettisen että operationaalisen työkalun, jolloin varautuminen turvallisuusuhkiin tapahtuu Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (2017) yhteistoiminnan pohjalta. Yhteistä Suomelle ja Ruotsille on niiden tapa varautua järjestelmätasolla kaikkiin potentiaalisiin uhkiin sotilaallisten uhkien lisäksi. Kriisivastetta on pyritty edistämään inklusiivisilla hyvinvointipalveluilla.

Suomessa kansallinen vastuu kokonaisvaltaisesta turvallisuudesta kuuluu puolustusministeriön alle sijoitetulle, melko itsenäiselle eri ministeriö- ja toimijasektorit läpileikkaavalle yhteistyöelimelle, turvallisuuskomitealle, kun taas ruotsalainen Myndigheten för samhällsskydd och beredskap, MSB on asetettu selkeästi oikeusministeriön alaisuuteen.  Suomessa kokonaisvaltainen turvallisuus perustuu laaja-alaiselle hallinnalle, noudattaa oikeusperiaatteita, painottaa varautumista, ja siinä uhkia lähestytään ilmiöpohjaisesti. Ruotsin yhteiskunnallisessa turvallisuudessa annetaan etusija strategian toiminnallisuudelle, yhteisön hyvinvoinnille, ydinarvojen varmistamiselle sekä maan koskemattomuudelle. Resilienssillä Suomen ja Ruotsin turvallisuudessa tarkoitetaan maiden kykyä sietää järjestelmän shokkeja, säilyttää toimintakykynsä kriisin aikana, toipua koetusta shokista sekä oppia kriisistä. Lisäksi joissain tapauksissa se kätkee sisälleen ajatuksen ennakoinnista ja varautumisesta.

Suomen ja Ruotsin mukautuminen uuteen yhteiskunnalliseen turvallisuuteen on tapahtunut verkkaisesti, koska merkittäville turvallisuusuudistuksille tarvitaan viranomaisten ja parlamentin laaja tuki. Ruotsissa yhteiskunnallinen turvallisuuskäsite sai jalansijaa, kun maan sotilaallinen turvallisuuseliitti korvaantui reformistisilla yhteiskunnallisen turvallisuuden harjoittajilla sekä akateemisessa että turvallisuuden operationaalisissa piireissä. Turvallisuusympäristön muutokset vaikuttivat myös Suomen kokonaisturvallisuuden kehittymiseen ja vauhditti siirtymää kokonaismaanpuolustuksesta laajempaan turvallisuuskäsitykseen.

Ei kuitenkaan ole olemassa yhdenlaista pohjoismaista yhteiskunnallista turvallisuusmallia, vaan Suomen ja Ruotsin omat historialliset kehityskulut sekä poliittis-oikeudellinen-ympäristö ovat määritelleet toimijoiden vastuita ja mahdollisuuksia vastata muuttuvaan turvallisuusympäristöihinsä uudenlaisella lähestymistavalla.

Case korona – yhteiskunnallinen turvallisuus testissä

Financial Times kirjoitti syyskuussa Suomen onnistumisista koronakriisissä. Samoiten “Ruotsin malli” koronan hoidossa on ansainnut palstatilaa kyseisessä lehdessä. Merkittävintä analyysia esiintyy kuitenkin ensin mainitussa artikkelissa, jossa Suomi ja Ruotsi voidaan nähdä saman kuvaajan eri puolilla. Suomi edustaa Financial Timesin mukaan maata, joka on Ruotsin tavoin kokenut pienemmän taloudellisen kolauksen, mutta todistanut koronakuolemia naapurimaataan vähemmän. Keväällä 2020 tämä maiden välinen ristiriita koronastrategioita tarkastelemalla nousikin useasti otsikoihin ja teki aikaisemmin kahden toisilleen turvaa tuovan valtion rajat merkittäväksi vedenjakajaksi.

Yhteiskunnallisen turvallisuuden kehikossa on olennaista kyseenalaistaa valtioiden kykyä turvata kansalaistensa elinmahdollisuudet ja turvallisuus, mikäli strategioiden ja suunnitelmien tarkoituksena on turvata myös valtion selviytyminen kriiseissä. Painopiste-eroja koronakriisin hoidossa on varmasti erotettavissa monia. Suomessa kriisin vastetta johtivat ensisijaisesti vastuuviranomaiset, Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), mutta erityisesti valmiuslain aktivoimisen myötä tilanteen johto siirtyi valtioneuvostolle sekä pääministeri Sanna Marinille. Huolimatta juridisen tilanteen vaihtelusta, oli selvää, että Suomessa luotettiin päävastuu terveyden suojelusta terveysviranomaisille, jolloin laajempi yhteiskunnan turvaaminen jätettiin valtioneuvoston käsiin.  Ruotsissa Anders Tegnell sekä Ruotsin kansanterveysvirasto Folkhälsomyndigheten olivat ensisijaisesti tilanteen hoidon etulinjassa, kun taas Suomessa nopea tilanteenmuutos maaliskuussa siirsi tilanteen johtamisvastuun valtioneuvostolle.

Kriisin alussa ja sen kuluessa nähtiin kuitenkin monia erilaisia painotuksia agendoilla, jolloin fokus siirtyi vuorotellen terveydestä talouteen ja sieltä edelleen turvallisuuden kautta moniin muihin kysymyksiin. Kokonaisturvallisuuden malli antaa olettaa, että kriisinhoito huomioi monta aspektia samalla. Toisena etuna kokonaisturvallisuudessa on sen tapa yhdistää myös tarvittaessa ennaltaehkäiseviä metodeja yhteiskunnan turvaamiseksi. Ennaltaehkäisevä eli preventiivinen turvallisuus keskittyy enemmän yhteiskunnan yleiseen järjestyksen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Viime kevään Pääkaupunkiseudun lockdownia voidaan pitää preventiivisenä keinona koronan torjumiseksi.

Lisäksi vuoden 2020 aloitetut rajasulut Euroopassa sekä etenkin Suomessa syksyllä implementoitu “liikennevalomalli” on oiva esimerkki preventiivisestä toiminnasta, joskin toimien oikea-aikaisesta aktivoimisesta voidaan perustellusti olla eri mieltä. Korona kompleksisena ilmiönä yhdistettynä Suomen suhteelliseen kokemattomuuteen muiden kuin influenssapandemioiden kohdalla aiheutti haasteita kokonaisvaltaisen lähestymistavan toteutukselle, kuten lukuisista, julkisistakin debateista on huomattu. Muuttuvat käsitykset koronan aiheuttamasta uhasta sekä siitä juontuvasta riskianalyysista ovat mitä todennäköisimmin vaikuttaneet aktivoituihin toimiin.

Ruotsin strategiaa ja vastetta on kritisoitu, sillä se on poikennut muista Pohjoismaista. Koronan väitetään tuoneen esille yhteistoiminnan rakenteellisia ongelmia Ruotsin terveys- ja sosiaalipolitiikassa. Ruotsissa edettiin pitkälti laumaimmuniteettiajatuksen voimin, kun yhteiskunta pyrittiin pitämään mahdollisimman auki, jotta häiriöt esimerkiksi taloudelle voitaisiin minimoida. Suomi aktivoi valmiuslain jo maaliskuun puolessa välissä, kun taas Ruotsi eteni kriisissä ilman juridisia poikkeusoloja keskittyen lähinnä suosituksiin, joihinkin rajoitustoimiin sekä vapaaehtoisiin toimiin. Ruotsin strategiaa sekä sen onnistumista on ruodittu myös kansainvälisessä mediassa.  Ennen turvallisena naapurimaana pidetty Ruotsi osoittautui nyt myös Suomelle uhkana, etenkin kun maiden välinen liikenne oli yksi kipukohdista.

Toimet sekä Suomessa että Ruotsissa ovat olleet paikoin nopeatempoisiakin, joskin alun toimia varjostivat tietämättömyys sekä epävarmat käsitykset taudin aiheuttamasta uhasta. Molemmilla mailla on 2010-luvulla influenssapandemioiden kokemusten johdosta päivitetyt pandemiasuunnitelmat, mutta nämä suunnitelmat eivät ole antaneet täydellisiä työkaluja koronan kaltaisen pandemian hoitoon osakseen vanhentuneiden tietojen takia. Tämän johdosta aikaisemmin toimiviksi todetut toimet ovat olleet kovan muutospaineen alla samalla, kun myös WHO on joutunut uudelleen tarkastelemaan suosituksiaan. Monet koronapandemian aikana tunnistetuista kipupisteistä, kuten lentoliikenne, ovat olleet merkkipaaluja koronan vastaisen taistelun oppimiskokemuksille.

Yhteiskunnallisen turvallisuuden pohja tarjosi kuitenkin molemmissa tarkastelumaissa hyvän lähtökohdan kriisin hoidolle. On kuitenkin todettava, että kriisivaste ei ole toiminut täysin suhteessa aikaisempiin suunnitelmiin tai strategioihin, vaan monelta osin täysin ad hoc –pohjalta mukautuen muuttuvaan toimintaympäristöön sekä epätietoisuuden sietämiseen. Kuitenkin ilman käsityksiä yhteiskunnallisesta turvallisuudesta, vaste olisi voinut olla monin paikoin verkkaisempi kummassakin maassa. Taudin yllätyksellisen luonteen lisäksi merkittävät erot vasteessa palautunee paljolti juridisiin mahdollisuuksiin ja toimiin sekä muuttuviin käsityksiin taudin aiheuttamasta uhasta.

Yhteiskunnallisen turvallisuuden tulevaisuudesta – kriisi oppimiskokemuksena

Jokseenkin esimerkillisestä turvallisuuslähtökohdasta huolimatta Suomen ja Ruotsin täytyy pystyä sitoutumaan myös globaalin hallinnan verkostoihin. Yhteiskunnallisella turvallisuudella maat pyrkivät mukautumaan eurooppalaiseen turvallisuuspolitiikkaan, joka painottaa enemmän kriisinhallintaa kuin perinteistä hyvinvointivaltio-orienteista konsensuksen hakuista hallintaa. Monet koronan aikaisista kipupisteistä ovat olleet universaalisti jaettavissa, ja näihin kipupisteisiin ei onnistuta vastaamaan pelkästään kansallisella tasolla rajasuluin tai suosituksin.

Varovaisella arviolla Ruotsi pyrki noudattamaan puhdasoppisempaa yhteiskunnallista turvallisuushallintaa, kun taas Suomen kokonaisturvallisuus on mahdollistanut tehokkaampia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä puuttua kansalaistensa arkeen kriisin hoitamiseksi. Varautumis- ja vastetoiminta tulee yhä enenevissä määrin ulottaa myös maiden rajojen ulkopuolelle, erityisesti Euroopan unionin (EU) tasolle, jotta keinotekoinen rajallistaminen ja sisäänpäinkäntyneisyys voidaan parhaimmalla mahdollisella tavalla estää. EU on sekä Suomelle että Ruotsille luontevin väylä parantaa yhteistä vastetta tulevaisuuden kriiseissä. Unioni onkin pyrkinyt edistämään viime vuosina yhteisiä riskianalyysiperiaatteita, josta olisi hyötyä myös pandemian hoitamisessa. Lisäksi käsittelyssä oleva komission terveysunionialoite tähtää myös rajat ylittävien terveysuhkien varautumisen parantamiseen. Näihin pyrkimyksiin tulisi olennaisena osana sisällyttää oikea-aikainen tilannekuvan jakaminen ja välitys.

Yhteiskunnallisen turvallisuuden onnistuminen on riippuvainen myös yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoista. Suomen turvallisuusstrategia (2017) painottaa henkistä kriisikestävyyttä, jossa yksilöt, yhteisöt ja valtio kykenee selviämään kriisistä. Onnistunut yhteiskunnallinen turvallisuus on riippuvainen yksilöiden kyvystä toipua kriisistä.

Yhteiskunnallisen turvallisuuden strategiat tai toimintasuunnitelmat eivät yksinään toimi, mikäli valtiot eivät osallistu uhkien analysoimiseen ja niihin varautumiseen myös rajojensa ulkopuolella. Koronakriisi on osoittanut pandemioiden ylikansallisen ja rajat ylittävän luonteen paremmin kuin aikaisemmat koronavirusperheen taudinaiheuttajat, minkä vuoksi tulevaisuuden pandemioissa globaali yhteistyö korostuu yhä entisestään. Lisäksi globaalien keskinäisriippuvuuksien sekä haavoittuvuuksien tarkastelu on enemmän kuin paikallaan, jotta tulevaisuuden vaste toimisi entistä paremmin.

Pandemiasta opittua voitaisiinkin hyödyntää yhteiskunnallisen turvallisuuden mallien kehittämiseksi niin, että parhaiten soveltuvin osin se voitaisiin yhdistää myös eurooppalaiseen turvallisuusarkkitehtuuriin. Yhteensopivuuden takaamiseksi tulee kiinnittää huomiota ensisijaisesti siihen, että koronan kaltaisia kriiseihin ja muihin laajan vaikutusalueen turvallisuusuhkiin varaudutaan rajat ylittävällä yhteistyöllä, ei pelkästään valtioiden rajojen sisällä. Täten tuki kansainvälisen ja globaalin yhteistyön areenoille palvelee myös Suomen ja Ruotsin kaltaisia, yhteiskunnallisen turvallisuuden maita.