Lähi-idän pelilauta – Israel murtaa Iranin vaikutusvaltaa pala palalta
|

Lähi-idän pelilauta – Israel murtaa Iranin vaikutusvaltaa pala palalta

Kirjoittanut: Riku Lehto Hamasin terrori-iskujen jälkeen Israel on sekä pommittanut Gazan lähes elinkelvottomaksi että laajentanut sotatoimiaan useisiin Lähi-idän maihin. Laajempana tavoitteena on Iranin vaikutusvallan murentaminen, pohtii Riku Lehto analyysissaan. Israelin ja Iranin pitkään kytenyt konflikti on kärjistynyt maiden välisiksi suoriksi iskuiksi, puolin ja toisin. Miten tähän on tultu? Äärijärjestö Hamas teki terrori-iskun Israeliin lokakuun 7….

Huthien toimet Punaisellamerellä ravistelevat maailmankauppaa
|

Huthien toimet Punaisellamerellä ravistelevat maailmankauppaa

Kirjoittanut: Felicia Vinni Huthi-kapinallisten Punaisellamerellä tekemien iskujen taustalla vaikuttaa kahden maailmanpolitiikan suurvallan, Yhdysvaltojen ja Iranin, välinen valtataistelu. Alueella kytee kriisi, jonka vaikutukset maailmankauppaan ovat kohtalokkaat. Samalla kriisi antaa Iranille mahdollisuuden heikentää Yhdysvaltojen alueellista vaikutusvaltaa. Jemen sijaitsee Arabian niemimaan eteläkulmassa, Punaisenmeren sisäänkäynnillä, jossa Aasia ja Afrikka kohtaavat. Huthit, viralliselta nimeltään Ansar Allah, ovat Jemenissä toimiva kapinallisryhmä…

Ihan oikea Zeitenwende
| |

Ihan oikea Zeitenwende

Kirjoittanut: Enni Levanen Saksa muuttaa suuntaa, ja muutosta johtaa Saksan uusi liittokansleri. Tai niin ainakin mediassa on maalailtu kevään aikana. Onko Saksan Friedrich Merzistä visionääriksi, joka johtaa Euroopan uuteen kukoistukseen? Saksan kristillisdemokraattien vaalivalvojaisissa juhlittiin 23. helmikuuta 2025. CDU/CSU-koalitio oli voittanut Saksan liittopäivävaalit 28,5 prosentin kannatuksella.  Kristillisdemokraattisen unionin CDU:n puheenjohtaja ja tuleva liittokansleri Friedrich Merz muistutti…

Vastasyntyneen navigointia maailmanpolitiikan myllerryksessä – Miten Yhdysvaltain ja Euroopan uudet tuulet heijastuvat Kosovossa?
|

Vastasyntyneen navigointia maailmanpolitiikan myllerryksessä – Miten Yhdysvaltain ja Euroopan uudet tuulet heijastuvat Kosovossa?

Kirjoittanut: Olli Härkänen Kansainvälisessä politiikassa tapahtuu tällä hetkellä muutoksia kovalla tahdilla. Vakioina pitämämme ajatukset maailmanpolitiikan rakenteesta ovat koetuksella, kun suurvallat rakentavat kovan vallan keinoin heille sopivampaa maailmankuvaa. 2020-luku onkin monilta osin ollut tähän asti kriisien vuosikymmen. Maailmanpolitiikan kriisit vaikuttavat myös alueellisesti. Euroopassa keskustelua on herättänyt Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin puheet Yhdysvaltojen mahdollisesta vetäytymisestä Euroopasta sekä…

Diplomatiaa, taidetta ja strategista ajattelua — kaksi näkökulmaa FAIA:n ja Braz Baracuhyn mentorointiohjelmasta
|

Diplomatiaa, taidetta ja strategista ajattelua — kaksi näkökulmaa FAIA:n ja Braz Baracuhyn mentorointiohjelmasta

Kirjoittanut: Carla Vesto Kun huomasin viime vuoden lopulla ilmoituksen FAIA:n järjestämästä mentorointiohjelmasta, innostuin välittömästi. Mahdollisuus oppia kansainvälisestä politiikasta sen parissa pitkän uran tehneeltä diplomaatilta oli tilaisuus, johon en voinut olla tarttumatta. Nyt kokemuksen jälkeen voin ilokseni todeta sen antaneen paitsi arvokkaita oppeja tulevaan, myös kyvyn tarkastella kansainvälisen politiikan maailmaa uudesta perspektiivistä. Opiskelen maailmanpolitiikkaa neljättä vuotta…

Ukrainan sodassa on yksi varma voittaja, ja se on Saudi-Arabia
|

Ukrainan sodassa on yksi varma voittaja, ja se on Saudi-Arabia

Kirjoittanut: Janne Nieminen Ukrainan sota ei ratkea Euroopassa vaan Saudi-Arabiassa. Maa on noussut sodan keskeiseksi rauhanvälittäjäksi, ja se kertoo suuremmasta geopoliittisesta muutoksesta. Yksi valtio – Saudi-Arabia – on saanut poikkeuksellista huomiota Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta.  Se kertoo merkittävästä geopoliittisesta muutoksesta.  Siinä missä Saudi-Arabian ulkopoliittinen rooli on ennen näkynyt nimenomaan Lähi-idän alueella, vahvistaa maa nyt asemaansa…

Putinin ehdotus jääkiekko-ottelusta osoittaa, ettei politiikkaa saa irti urheilusta
|

Putinin ehdotus jääkiekko-ottelusta osoittaa, ettei politiikkaa saa irti urheilusta

Kirjoittanut: Inka Närhi ”Politiikka ei kuulu urheiluun”. Tämä näkemys on laajasti jaettu urheiluyhteisössä.  Näin totesi myös kokenut urheilutoimittaja Petteri Sihvonen viime kesänä Apu-lehden näkökulmassaan, jossa Sihvonen vaati politiikan ja urheilun erottamista toisistaan yhtä jyrkästi kuin väkivallan erottamista politiikasta. Vertaus pohjautui tuolloin ajankohtaiseen Slovakian pääministerin Robert Ficon ampumistapaukseen, joka sai monet poliitikot myös Suomessa tuomitsemaan hyökkäyksen…

Politiikassa harvoin on yhtä oikeaa vastausta
|

Politiikassa harvoin on yhtä oikeaa vastausta

Ajat ovat tuuliset. Voisi jopa sanoa, että sekavat. Demokratian tila heikkenee globaalisti ja polarisaatio kasvaa. Kaiken päälle Trump häärää omiaan. Uutissyötteet täyttyvät konflikteista, joiden seurauksista kärsitään ympäri maailmaa. Tässä ajassa tarvitsemme yhä enemmän tietopohjaista ja syvällistä keskustelua kansainvälisistä suhteista. Tarvitsemme tietoa myös niistä maista ja ilmiöistä, jotka eivät yleensä nouse julkisessa keskustelussa esiin. Siksi päätimme…

FAIA:n blogi muuttuu Doktriini-lehdeksi

FAIA:n blogi muuttuu Doktriini-lehdeksi

Meillä on kunnia esitellä FAIA:n upouusi kansainvälisen politiikan teemoihin keskittyvä verkkolehti, Doktriini! Doktriinin pohjana ja esikuvana on FAIA:n nettisivuilla vuosia ilmestynyt blogi. Halusimme uudistaa sen uuteen uskoon ja lähteä kunnianhimoisesti rakentamaan uutta lehteä. Vanhoja blogitekstejä pääsee edelleen lukemaan FAIA:n nettisivuilla, mutta tästä eteenpäin ilmestyvät artikkelit ovat Doktriinin julkaisemia.  Doktriini on valtakunnallinen, uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton…