KOMMENTTI: Rokotesolidaarisuuden puute osoitti tarpeen rakenteellisille uudistuksille

11.5.2021

Siinä kävi aivan niin kuin uumoiltiinkin. Vauraat valtiot ovat haalineet itselleen leijonanosan koronarokotteista. Perspektiiviä antaa Guardian-lehden hiljattain uutisoima suhdeluku: vauraissa valtioissa noin neljäsosa väestöstä on saanut vähintään yhden rokoteannoksen, kehittyvissä valtioissa sama luku on 1:500. Railo on roisi, sitä ei käy kieltäminen.

Syyt eroavaisuuteen ovat loogisia. Kehittyneissä valtioissa on enemmän varallisuutta, tuotantokapasiteettia, pitkälle kehittyneitä lääkeyrityksiä sekä otollisemmat olosuhteet innovaatio- ja tutkimustyölle. Loogisuus ei kuitenkaan takaa legitimiteettiä, eikä se varsinkaan luo imperatiivia toimia valitulla tavalla.

Globaali pandemia on jälleen herättänyt ylirajaisuuteen taipuvaisten kaipuun maailmanlaajuisesta järjestyksestä. Moni, kenties allekirjoittanut mukaan lukien, sai taas kerran kolkon muistutuksen realismin perusperiaatteista: kansainvälisten instituutioiden toimivalta ulottuu vain niin pitkälle kuin kansallisvaltiot ja strategisesti merkitykselliset suuryritykset sen sallivat ulottuvan. Rakenteita toki on, hyviäkin sellaisia, eivätkä kaikki kansainväliset instituutiot ole missään nimissä toimettomina tai toimintakyvyttöminä olleet. Velvoittava ohjausvalta koronarokotteiden tasapäisyyden osalta kuitenkin puuttuu.

Pandemian todellisista vaikutuksista on toistaiseksi vaikeaa vetää pitäviä johtopäätöksiä. Vaikutuksia tietenkin on, runsaastikin, mutta erittely sen luonnollisten vaikutusten sekä olemassa olevien trendien vahvistumisen välillä on haastavaa. Globaali epäsuhta valtioiden kehitysasteiden välillä on kuitenkin märkivä haava, jonka yltä pandemia repäisi laastarin ennen sen rupeutumista. Rokotekattavuuden suhdeluku kehittyneen ja kehittyvän maailman välillä on kenties sen selkein ilmentymä.

On täysin kestämätöntä, että vauraissa valtioissa rokotetaan perusterveitä nuoria ennen kuin kehittyvissä valtioissa riskiryhmäläisten ja iäkkäiden rokottaminen on edes näköpiirissä. Monissa länsimaissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, ihmisille tarjotaan jopa maksua, jotta he kävisivät ottamassa rokotteen – siis rokotteen, jonka valtio jo valmiiksi kansalaisilleen kustantaa. Ympäri Yhdysvaltoja rokotuspisteitä suljetaan sen vuoksi, että tarjonta ylittää nykyisen kysynnän.

UCLA-yliopiston hiljattaisen kyselytutkimuksen perusteella kolmasosa rokottamattomista amerikkalaisista ottaisi rokotteen, mikäli heille maksettaisiin siitä 100 dollarin korvaus. Noin mitättömän rahasumman edessä antautuminen kertoo vain siitä, että kyseessä ei ole edes kynnyskysymys. Se on pikemminkin laiskuutta, välinpitämättömyyttä tai ahneutta. Nykyisten epäkohtien olosuhteissa solidaarisin teko vauraassa ja vakaassa maassa asuvalta on käydä ottamassa tarjolla oleva rokote. Sen ottamatta jättäminen on märkä rätti niiden kasvoille, joilla tuollaiseen irvokkaaseen ylellisyyteen ei ole mahdollisuutta.

Toimia onneksi tehdään ja kehittyneet valtiot ovatkin kevään myötä heränneet epäsuhtaan rokotteiden osalta. Liikekannallepano on kuitenkin hidasta. Moni valtio on asettanut rokotteille erilaisia vientikieltoja, myös Euroopan unioni. EU erottuu kuitenkin edukseen siinä, että sen alueella valmistettuja rokotteita on jatkuvasti viety talousalueen ulkopuolelle ja pääasiassa kehittyviin valtioihin. Useat yksittäiset jäsenmaat ovat myös lahjoittaneet rokotteitaan, viimeisimpänä Ruotsi, joka lahjoitti miljoona annosta AstraZenecan -koronarokotetta COVAX-hankkeelle.

Hiljattain on keskusteltu myös koronarokotteiden patenttivapaudesta – siis immateriaalioikeuksien väliaikaisesta pätemättömyydestä. Asiaa ehdotti Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja EU-komission puheenjohtaja von der Leyen ilmaisi unionin olevan valmis keskustelemaan asiasta. Sinänsä konkreettinen ja kannatettavalta kuulostava aie voisi kuitenkin osoittautua vain korupuheeksi, sillä todelliset ongelmat piilevät tuotantokapasiteeteissa, kehittyvien valtioiden infrastruktuurissa sekä rokotteiden laadunvalvonnassa.

Valtaosa EU-maista ei hanketta kannatakaan ja sillä voisi esimerkiksi Saksan hallituksen mielestä olla vakavia implikaatioita tulevalle innovaatiotyölle. Ei myöskään liene täysin sattumaa, että patenttivapautta ehdotti juuri Biden – Yhdysvallat kun ei ole toimittanut alueeltaan yhtään rokoteannosta muualle. Patenttivapauden avulla Biden voisi kiertää hallinnon ja lääkevalmistajien väliset sopimukset vientikiellosta sekä Defense Production Actin, joka estää rokotetoimitukset maasta ennen kuin kaikki amerikkalaiset ovat saaneet rokotteen.

Vauraita valtioita voidaan kuitenkin moralisoida vain tiettyyn pisteeseen asti itsekkyydestä. Keskustelussa pääsee helposti unohtumaan, että suvereenien valtioiden johtajat ovat tietyssä mielessä oman legitimiteettinsä vankeja. Heidän tehtävänään on ensisijaisesti omien kansalaistensa turvaaminen, sillä sieltä vallankäytön oikeutus myös kumpuaa.

Ongelma ei olekaan varsinaisesti siinä, etteikö kansainvälistä solidaarisuutta ja hyväntahtoisuutta olisi. Ongelma on ennemminkin rakenteellinen, jonka konkreettisimmat muodot ovat tässä kontekstissa alirahoitetut kansainväliset instituutiot. YK:n ja monien muiden tukeman COVAX-mekanismin toimintakyky perustuu lähes yksinomaan lahjoituksiin, niin rahan kuin rokotteiden muodossa. Huhtikuun lopulla uutisoitiinkin, että COVAXin kautta kyetään toimittamaan vain viidesosa niistä rokotteista, joiden oli määrä saapua kehittyviin valtioihin toukokuuhun mennessä.

Oikeasta menetelmästä rokotetasa-arvoisuuden turvaamiseksi voidaan kiistellä. Yksi asia on kuitenkin varma: tuleviin pandemioihin tai vastaaviin maailmanlaajuisiin kriiseihin valmistautuessa kansainvälisillä instituutioilla, kuten WHO:lla, tulee olla riittävä rahoituspohja rokotteiden tai muun kriittisen tarpeiston tasaisen jakautumisen takaamiseksi.

Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että Leviathan rajoittaa vauraiden valtioiden oikeutta rahoittaa rokotetuotantoa ja korjata tuon sadon hedelmiä. Sen verran väliintuloa kuitenkin tarvitaan, että seuraavan kriisin varalta on valmiina prosessi, rakenne ja rahoitus. WHO ja COVAX voisivat esimerkiksi osallistua rokotetuotannon rahoittamiseen, sopia toimituskiintiöistä etukäteen ja luoda selkeän kriteeristön sille, miten ja kenelle rokotteita jaetaan.

Haavoittuvimmassa asemassa olevien valtioiden terveysturvallisuus ei voi levätä solidaarisuuden varassa.

Johannes Vänttinen
Kansainvälisen politiikan yhdistyksen puheenjohtaja