Naiset Baskimaan konfliktin rauhanrakentajina

 

Feministiset teoriat kansainvälisissä suhteissa ovat jo pitkään tuoneet esille naisten ja vähemmistöjen ongelmallisen aseman kansainvälisen politiikan areenalla. Feministisiä tutkijoita yhdistää valtarakenteiden tutkimus sekä naisten ja vähemmistöjen huomioiminen kansainvälisen politiikan toimijoina.

Rauhanprosesseissa naiset saavat usein vähemmän huomiota kuin miehet, vaikka naisia onkin runsaasti mukana erityisesti ruohonjuuritason rauhanliikkeissä. Kirjoittaja tutkii pro gradu-tutkielmassaan Baskimaan konfliktin rauhanrakennukseen osallistuneiden naisten kokemuksia ja pyrkii selvittämään, miten esimerkiksi aktivisti- ja poliitikkonaiset osallistuivat rauhanprosessiin sekä millaista heidän toimijuutensa oli.

Feministinen tutkimus kansainvälisessä politiikassa

Feministisen tutkimuksen keskipisteessä on vallankäyttö ja sen tutkiminen: kuka valtaa käyttää ja mitä vallankäytöstä seuraa? Naisten sulkeminen päätöksenteon ulkopuolelle on perinteisesti oikeutettu sijoittamalla naiset yksityiseen ympäristöön, esimerkiksi kotiin, sillä aikaa kuin julkinen tila on ollut miesten hallussa. Muun muassa Cynthia Enloen mukaan yksityinen ja henkilökohtainen tulisi kuitenkin nähdä osana kansainvälistä politiikkaa, sillä eliitti ei yksin rakenna maailmaa, vaan me kaikki osallistumme siihen (Enloe 2014, 35). J. Ann Ticknerin mukaan naisten sulkeminen päätöksenteon ulkopuolelle on myös perusteltu naisten tunteellisuudella, heikkoudella ja naiiviudella. Esimerkiksi valtion johtajan luonteenpiirteet on nähty samoina kuin maskuliinisiksi kutsutut piirteet, eli valtana, rationaalisuutena, itsenäisyytenä ja voimana. (Tickner 1992, 3–5.) Osa feministisestä tutkimuksesta pyrkiikin rikkomaan näitä stereotypioita ja sen sijaan käsittelee sukupuolieroja sosiaalisena konstruktiona.

Naiset rauhanrakentajina

Naisten osallistuminen rauhanrakennukseen on jakanut feminististen tutkijoiden mielipiteitä, sillä essentialistista feminismiä edustavat perustelivat sen väittämällä, että naiset ovat luonnostaan rauhanomaisempia kuin miehet. Näkemys on kuitenkin haastettu laajalti sekä standpoint -feminismin, että jälkimodernin feminismin toimesta. (Väyrynen 2007, 119.) Naisten osallistumisen tarve perustellaankin usein siten, että naisilla on oikeus olla mukana keskusteluissa, jotka koskevat heidän tulevaisuuttaan.Tämä koskee myös vähemmistöjä ja sorrettuja. Ihanteellista ei myöskään ole antaa tilaa ja nostaa esille vain menestyneitä ”supernaisia”. (Anderlini 2007, 3–8.) Naisten osallistumista rauhanprosesseihin on pyritty lisäämään muun muassa YK:n päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” avulla, sillä sen tarkoitus on kasvattaa naisten osallisuutta päätöksenteossa liittyen rauhan ehkäisemiseen, konfliktinratkaisuun sekä rauhanprosesseihin.

Ruohonjuuritason toimijoille tulisi antaa enemmän tilaa myös siksi, että ne usein tähtäävät positiiviseen rauhaan, siinä missä rauhanneuvotteluiden tuloksellisuus rajoittuu usein negatiiviseen rauhaan.

Naisten huomioiminen rauhanprosesseissa on usein sidoksissa ruohonjuuritason merkitykseen, sillä naisten pääsy politiikkaan on edelleen monissa maissa huomattavasti rajallisempaa kuin ruohonjuuritason toimintaan osallistuminen.

Ruohonjuuritason toimijoille tulisi antaa enemmän tilaa myös siksi, että ne usein tähtäävät positiiviseen rauhaan, siinä missä rauhanneuvotteluiden tuloksellisuus rajoittuu usein negatiiviseen rauhaan. Ruohonjuuritaso edustaa usein myös marginalisoituja sektoreita ja täten tuo esille myös yhteiskunnassa vallitsevia syvempiä, konfliktiin liittyviä ja johtavia ongelmia. (Marshall 2000.)

Baskimaan konflikti – naisten näkymätön rauhantyö

Baskimaan konfliktiksi kutsutaan 1968 ja 2011 välistä tapahtumasarjaa, jossa baskiseparatistijärjestö ETA (Euskadi ta Askatasuna, suomeksi Baskimaa ja vapaus) pyrki terrori-iskuin saavuttamaan poliittiset tavoitteensa eli itsenäisen ja sosialistisen Baskimaan.

ETA perustettiin aikanaan vastavoimaksi Espanjassa vallinneelle oikeistolaisen Francisco Francon diktatuurille, joka loppui 1975 diktaattorin kuoltua. Baskimaalle palautettiin vahva autonomia vuonna 1978, jonka jälkeen ETA:n toimet hyväksyvien baskien määrä väheni huomattavasti.

ETA:n uhreista useimmat olivat joko poliitikkoja tai Kansalliskaartin poliiseja. Espanjan hallinto vastasi erityisesti vuosina 1983–87 terrorismiin mittavilla vastaterrorismitoimilla, joihin kuului muun muassa kiduttaminen ja joidenkin pidätettyjen surmaaminen.

Rauhanprosessissa suurimman medianäkyvyyden ovat saaneet miehet, joista suurin osa ovat rauhanneuvotteluihin osallistuneita baskipoliitikkoja.Tämän vuoksi kirjoittaja päätti haastatella rauhanliikkeissä aktiivisesti toimineita naisia ja selvittää, millainen heidän roolinsa ja toimijuutensa oli prosessissa. Tähän mennessä haastateltuja naisia on ollut kahdeksan.

Naisten osallisuus juuri ruohonjuuritason järjestöissä oli suurta, mutta politiikassa naiset pääsivät harvoin konfliktiin liittyviin tärkeisiin keskusteluihin mukaan. Naispoliitikkojen rauhanpyrkimyksiä ei miespoliitikkojen osalta otettu tosissaan, vaan niiden ajateltiin olevan ”sellaisia naisten juttuja”. Harmittomia, mutta merkityksettömiä.

Vaikka naiset olivat läsnä monissa tilaisuuksissa, tiedotustilaisuuksissa tai jopa rauhan neuvotteluissa, eivät he saaneet miehiin verrattuna juuri ollenkaan mediahuomiota. Useammassa haastattelussa tuli esille sanonta ”ponerse de florero”, millä suomeksi tarkoitetaan naisten osallistumista tiedotustilaisuuksiin ”kukkamaljakkona”, eli tärkeää on heidän näkymisensä, mutta rooli pysyy edelleen mitättömänä.

Naiset eivät myöskään kokeneet kaipaavansa huomiota, ja moni pohti olevansa itsekriittinen julkisen puhumisen suhteen. Vastaavasti taas heidän mieskollegansa eivät olleet välttämättä erityisen lahjakkaita puhujia, mutta he omaksuivat naisten mielestä helpommin julkisen roolin.

Kaikesta huolimatta rauhanliikkeissä toimivat naiset olivat erityisen aktiivisia toimijoita, ja joidenkin kodeissa perinteiset sukupuoliroolit hylättiin esimerkiksi siten, että naisen käydessä viikoittain mielenosoituksessa toisessa provinssissa, hänen miehensä jäi kotiin hoitamaan lapsia.

Naisilla oli siis paljon vapautta toimia, mutta heihin kohdistui rakenteellista epätasa-arvoa ja heidän näkyvyytensä jäi miehiin verrattuna vähäiseksi. Rauhanrakennuksen sukupuolittuneisuuden vuoksi pro gradu-tutkielma pyrkii tuomaan naisten äänet kuuluviin haastattelemalla heitä sekä nostamalla heidän tarinansa tutkielman keskiöön.

Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan maisteriopiskelija, joka kirjoittaa pro gradu-tutkielmaansa Baskimaan rauhanrakentajanaisten kokemuksista.

Kirjallisuus:

Anderlini, Sanam Naraghi (2007), Women Building Peace: What They Do, Why It Matters. Boulder & London: Lynne Rienner Publishers, Inc.

Enloe, Cynthia (2014), Bananas, Beaches and Bases: Making Feminist Sense of International Politics (2. painos). Berkeley & Los Angeles: University of California Press.

Tickner, J. Ann (1992), Gender in International Relations: Feminist Perspectives on Achieving Global Security. New York: Columbia University Press.

Väyrynen, Tarja (2007), Rauha. Teoksessa Kantola, Johanna & Johanna Valenius (toim.), Toinen maailmanpolitiikka: 10 käsitettä feministiseen kansainvälisten suhteiden tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.

Marshall, Donna (2000), Women in War and Peace: Grassroots Peacebuilding. Washington: United States Institute of Peace.